Mii on kotiutunut loistavasti. Oli kyllä jo unohtunut, miten lutunen tuollainen pikkuvesiäinen osaa olla:) Isot koirat ovat hyväksyneet tulijan kutakuinkin laumanjäseneksi, ainoastaan Minttu edelleen katselee kulmainsa alta ja väistää suurinpiirtein yökkäillen:)
Tässä videopätkää ekalta päivältä, päätähtinä kaveruutta yrittävät Mii ja Ciru.
Eilen käytiin sitten jo tutustumassa kaikkein rakkaimpaan paikkaan eli Vehmaan satumaisen kauniiseen lenkkimetsään. Siellä pikkumimmi paineli muitten mukana, välillä minun sylissä, enimmäkseen kuitenkin omin jaloin. Eipä kuulunut tämän reissun jälkeen autossa enää inahdustakaan, vaikka tulomatkalla Mii kyllä kertoi, mitä mieltä autoilusta noin niinkuin lähtökohtaisesti oli. Retkellä Mii totesi, että maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...
Hehheh, tosi laadukasta kuvausta, mutta tuo pikkukohde oli ihan mahdoton kuvattava, kun se ei vaan pysynyt hetkeäkään paikoillaan tai sitten minun pikkupokkarini oli kilometrin myöhässä tilanteista. Tuo Cirun keppijumppa oli ihan pakko laittaa siltä varalta, että Sanna tai Topi käy joskus lukemassa tätä; olisko jotain yhdenmukaisuutta löydettävissä ...:)
Edellinen viikko kului supernopeasti ! Puolitoista viikkoa sitten uskaltauduimme Marian ja Lillan kanssa hirvenmetsästäjiä uhmaten metsälenkille. Ei näkynyt metsästäjiä ja hurjan kivaa oli muutenkin, kiitos lenkkiseurasta ! Aika kului kuin siivillä pikku-Lillan touhuja seuratessa. Natikka hyväksyttiin mutisematta joukkoon mukaan ja koska isoilla tytöillä oli näköjään puutyöpäivä, Lilla sai ihan rauhassa touhuta omiaan; välillä otettiin porukalla pienet juoksuleikit ja sitten työt taas jatkui...:)
Metsä oli satumaisen kaunis ja raikas. Illan hämärtyessä piiloistaan esiin kaivautuivat kiiluvasilmäiset metsämöröt:)
Syksyn aikana olen käyttänyt kaiken ylimääräisen (hehheh) vapaa-aikani hääräillen paikallisen koirakerhon hommaaman hallin parissa. Semmoinen pieni ison hallin neljäsosa, mutta kyllä siellä jotain tekniikkatreeniä pystyy tekemään ja ainakin saa esteet pakkaselta ja lumelta suojaan. Tässä lopputulos; jos ei näytä kummoiselta, voin kertoa, että on luksusta verrattuna pölyn ja lian peittämään alkutilanteeseen:)
Ja sitten taas takaisin kotikoirarintamalle.
Taran vointi ollut parempi, taas selvittiin, ehkä noin miljoonannen kerran ?
M-pennut olivat tänään Mynämäellä Maija-tohtorin pentutarkastuksessa. Aikas äänekästä porukkaa:)
Ali
Ali tohtorilla, apuva !
Mii, the pink-eye
Naga
Zip
Must ei tuu näyttelykoiraa, laske irti mun hampaista, en näytä !!!!
Ja sen jälkeen tultiin kyläilylle meille, ja kun pojat suuntasivat matkansa takaisin kohti Raumaa, jäi Mii-tyttönen tutustumaan uuteen kotiväkeensä. Tässä kuitenkin pari vierailukuvaa a´la Ali ja Naga:
Poikien lähdettyä laskimme yhden koiran kerrallaan tutustumaan uuteen tulokkaaseen. Minttu oli sitä mieltä, että "en katso, siis sitä ei ole, missäs ne lelut...?", samoilla linjoilla liikkui myös Tara. Yodo ja Ciru kävivät moikkaamassa ja lähtivät sitten touhottamaan omia juttujaan tyyliin "onhan noita nähty":)
Peki omi pikkuisen saman tien omaksi vauvakseen ja jotenkin Mii itsekin tuntui uskovan, että mummon ja vauvan välillä oli jokin ennalta määrätty "side". Pikkuhäntä viuhtoi ihan kuin natikka olisi tavannut vanhan tuttunsa, aika söpöä:)
Mummo yltyy vaan hoitamaan pikkuisia aina sen verran yli-innokkaasti, että päätimme antaa pienelle lepohetken ja Mii siirtyi nukkumaan tv-huoneeseen aitauksen taakse Ilkan kainaloon. Siinä se sitten onkin koisinut onnellisena tähän asti. Pissalla on käyty pariin otteeseen ulkona ja reipas on tyttö ollut niissäkin hommissa.
Nyt lähdemme unille koko porukka; isot koiruudet minun mukana alas ja Mii saa jatkaa uniaan Ilkan kainalossa yläkerrassa.
Kaikenlaista on taas tapahtunut koirarintamalla-sekä iloja että suruja-mutta niihin tarkemmin joskus myöhemmin...
Viikonloppuna kasvatit taas kunnostautuivat ja tuottivat kunniaa kennelille:) Eli Peso napsi TSAU:n kisoissa kaksi nollaa saaden nollansa kasaan tulevia kesän arvokisoja ajatellen; lienee rentouttavaa kisata seuraava reilu puoli vuotta kun saa vaan nautiskella... Tottelevaisuuspuolella taas Laura ja Fico korkkasivat voittajaluokan suoraan ykköstuloksella ja sijoittuivat hopealle, onnea hurjasti !!! Itselle kun tuo TOKO-puoli on täysin maagista touhua, niin ei voi kuin ihmetellen ja ylpeydellä seurata Lauran ja Ficon suorituksia.
Fiti kävi karvan ajolla keskiviikkona. Aivan ihastuttava nuorimies tämäkin. Silmissä oli äiti-Iineksen fatalistisen tyyni katse. Tässä parturoinnin lopputulos:
Innostuin parturihommista niin paljon, että vetäisin karvat pois omiltakin vesiäisiltä samaan syssyyn. "Lyhyt karva, hyvä koira..." vai miten se nyt menikään:)
Kun karvat oli ajettu, huomasin, että Tara on jyrsinyt toista ("tervettä") jalkaansa. Syvä huokaus. Pitää tarkkailla, olisiko kysymys jostain tilapäisestä iho-ongelmasta vai onko kipuilu pahentunut jo niin paljon, että Tara alkaa kalvaa jo ihoaankin karvojen ohella. En kestä, jos näin on, sillä se tietää vaikeita ratkaisuja. Tämä jatkuva luopuminen alkaa muutenkin käydä jo hermoille. Jokainen koira on aina niin käsittämättömän rakas omana itsenään, että ei millään haluaisi laskea irti, vaikka järki miten sanoisi, että aika on tullut... (Ja tähän paikkaan parku jo etukäteen pelkästä ajatuksesta.) No, Tarppa on ollut taistelija koko ikänsä, ehkä tämäkin episodi ohitetaan jälleen kerran ja elämä jatkuu, kirjaimellisesti.
Agilitytutut lähti Ranskaan katsomaan MM-kisoja. Pikkuisen olen kade. Mutta ehkä jonakin päivänä vielä minäkin...
